1600-luvun kirjallisuuden päälinjat ovat
monin tavoin toisilleen vastakohtaisia. Vastauskonpuhdistuksen
taidesuuntauksena pidetty barokki oli ilmaisutavaltaan hyvin koristeellista ja
kohosteista. Barokki suosi moninaisia ja runsaita kielellisiä tehokeinoja:
liioittelua, vastakohta-asetteluita ja kuvallisuutta Aiheetkin olivat
vaikuttavia, vastakohtaisia ja mielikuvituksellisia. Niissä näkyi niin uskonto,
moraalikysymykset, kuolema ja väkivalta kuin aistillisuus ja eroottisuuskin.
Esimerkiksi John Miltonin Kadotettu
paratiisi (1667) on eepos,
joka kuvaa Jumalan ja Paholaisen taistelua. Brittiläisen metafyysikkorunoilijan
Andrew Marvellin (1621–1678) runoissa taas voimakas tunteellisuus ja
kielen kuvallisuus yhdistyvät kyynisyyteen ja karkeuteen. Draaman osalta
Espanja edusti barokin kulta-aikaa, josta tunnetuin lienee Pedro Calderon de la
Barcan unen ja toden elämän välistä suhdetta käsittelevä Elämä on unta (1635).
Jos barokissa sisältö ja näyttävyys olivat
muotoa tärkeämpää, niin 1600-luvun jälkipuolen tyylisuunta klassismi sen sijaan
pyrki hyvin tietoisesti tiukan muodon ja sisällön harmoniaan, ilmaisun
selkeyteen ja yleispätevyyteen. Näitä ihanteita heijastavat ajan suositut
kirjallisuuden lajit mietelmät ja faabelit mutta myös aikanaan väheksytyt
kansansatujen pohjalta kirjoitetut moraalisen opetuksen sisältävät taidesadut,
jonka kuuluisin edustaja on Charles Perrault.
Klassismi heijasti estetiikassaan
ranskalaisia aristokraattisia ihanteita, jossa tärkeää olivat antiikista saadut
säännöt ja tiukat muotokriteerit. 1660-luvulla perustettu Ranskan Akatemia
käänsi katseet kielen selkeyteen ja estetiikan sääntöjen noudattamiseen.
Barokkidraamalle tyypillisiä mielikuvituksellisia juonenkäänteitä karsi kolmen
eli ajan, paikan ja toiminnan ykseyden periaate, joka teki klassismin
draamoista tiiviitä ja kekseliäitä kokonaisuuksia, joista tunnetuimpia
esimerkkejä ovat Pierre Corneillen ja Jean Racinen tragediat ja Molièren
komediat, kuten inhimillisille heikkouksille, sievistelylle ja tekopyhyydelle
nauravat Tarfuffe (1664) ja Saituri (1668).
